Suomalaiset huonekalut

Suomi on tunnetusti maa jossa on jo vuosikymmeniä valmistettu laadukkaita käsin valmistettuja huonekaluja, niin sohvia, vitriinejä, mattoja, kaapistoja kuin ruokailuryhmiäkin. Edelleen suuri osa valikoimastamme on Suomessa valmistettuja laatukalusteita. Tässä blogissa käymme läpi muutamia Suomalaisia huonekaluvalmistajia. On tärkeää tukea Suomalaista työtä, eikä vain siksi, että kalusteet ovat valmistettu Suomessa, vaan siksi, että ne ovat laadultaan usein parempia kuin kaukaa maailmalta tuodut halpatuonti kalusteet.

----------------------------------------------------------------------

Finsoffat - sohvat - Kalusteheinoset

FINSOFFAT

 

Finsoffat on jo vuosikymmeniä vanha tehdas, heidän tarinansa alkaa jo 1970luvulta jolloin Martti ja Linnea Honkanen perustivat Kellokoskelle ensimmäisen pienen tehtaansa. Kun kysyntä ja tarjonta kohtasivat, tuli pian eteen tehtaan laajentaminen ja malliston kasvattaminen, nykyään Finsoffilla on suuri ja moderni tehdas keravalla. Nykyisin yrityksen johtajana toimii Jarmo Honkanen. Finsoffien valikoima on vuodesta toiseen pysynyt ajan hermoilla niin muotoilultaan kuin materiaaleiltaankin. Finsoffilta löydät kymmeniä eri sohva ja nojatuoli vaihtoehtoja joihin voit valita mitä upeampia verhoilu vaihtoehtoja. Uskallammekin luvata, että finsoffien valikoimasta löydät varmasti juuri omiin tarpeisiin sopivan sohvan sellaisena kuin tahdot.

Kaarna sohva - Finsoffat

Kaarna sohvakalusto

  Aina vuodesohva - Blogi - Kalusteheinoset

Aina vuodesohva on moderni tuote jonka levität helposti ja vaivattomasti vuoteeksi.

----------------------------------------------------------------------

Shapes - Leaf sohva

SHAPES

Shapes on Suomalainen sohva valmistaja joka on valmistanut laatusohvia vuosikymmenien ajan. Shapesin valmistamat sohvat ovat muotoilultaan ajattoman tyylikkäitä kevyen ja siron muotoilunsa ansiosta. Shapesin sohvia kuvaa ehkä parhaiten keveys ja ilmavuus. Sohvia on saatavana useissa eri väreissä ja malleissa, voit siis rakentaa juuri omiin tarpeisiin sopivanlaisen kokonaisuuden haluamallasi verhoilulla.

Sky sohva - Shapes

Sky sohva

Slim sohva - Kalusteheinoset

Slim sohva

----------------------------------------------------------------------

KITEEN HUONEKALUTEHDAS

Kiteen huonekalutehdas on perinteikäs, mutta moderni huonekalutehdas joka valmistaa koivusta upeita, muotoilultaan tyylikkäitä ja ajattomia huonekaluja. Kiteen tehtaiden työnlaatu on vertaansa vailla ja ne erottuvat edukseen kun puhutaan puisista huonekaluista. Vaikka heidän kalusteet valmistetaankin koivusta, niin väriksi voit valita useita eri sävyjä. Kiteen tehdas valmistaa kalustesarjoja joilla sisustat huoneen kuin huoneen tyylikkäästi saman sarjan kalusteilla.

Notte huonekalut - Kiteen

                                                                                                Notte tv-taso                                              Notte vuodesohva                                       Notte senkki 

Kiteen huonekalut - Blogi